sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kärpässieni lapaset

7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje


7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3½mm
Malli: hunajakenno <-KLIK! ohje

Tajusin tässä yhtenä päivänä, ettei minulla ole punaiseen syystakkiini sopivia lapasia.
Tai käypäisiä (ja ehjiä) lapasia ylipäätään, niin paljon on puikoilta pudonnu vaan sukkia, että ei oo tullu mieleenkään, että jotain muutakin vois neuloa välissä.

Kotona sattui sopivasti lojumaan punaista ja valkeaa lankaa, joista sitten syntyi nämä kärpässienet :)

Lapasissa käyttämäni malli juolahti mieleeni vuosien takaisesta, keskeneräiseksi jääneestä sukkaprojektista, jota aloitin neulomaan tuolla hunajakenno-neuleella. Vaikka sukat ei koskaan valmistuneetkaan, niin sen  verran hyvä tuntuma niihin neuloessa jäi, että ohjetta teki mieli kokeilla nyt uudelleen - ja kappas, sainkin aikaiseksi oikein somat ja mieluisat tumput!

Tykkään mallin pallokuviosta ja siitä, että neulepinta muodostaa tavallaan kaksi omaa tasoa pallokuvion jäädessä hieman upoksiin. 

Sen lisäksi nää on jotenkin ihanan retrot ♥

7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje


7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje




7 veljestä Novita hunajakenno kennoneule neulotut lapaset ohje




14 kommenttia:

  1. Kauniit lapaset olet tehnyt! Punainen on niin mun ikisuosikki ja voimaväri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on kyllä minullahhii lempiväri, sitä tosiaan löytyy pitkin vaatekaappia ja kotia muun muassa olkkarin seinät on punaiset :)

      Poista
  2. Aivan mahdottoman pirteät! :) Pakko oli moikata täältä Pielisen toiselta puolelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)) Taidanpa käydä kurkkimassa blogiasi, kivaa että kävit piipahtamassa tiällä!:D

      Poista
  3. Tosi söpöt. Itse en oolekaan vielä tuohon hunajakenno malliin törmännyt, täytynee liittää se kokeilulistan jatkoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, on helppo ja noppee neulottava :) Ja kiitos!

      Poista
  4. DROOL mistä on ostettu tuollainen takki?!
    Jotenkin retrot on minunkin mielestä, ehkä joku tossa kirkkaassa punaisessa tekee sen. Ihanat lapaset, pirtsakat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on löytö parin vuoden takaa kirppikseltä :) Aika hankalaa on löytää kirkkaan värisiä takkeja, kerran on sattunu tielle myös violetti ja vihree. Niin en tiedä mistä tuo retrofiilis tulee, voi olla väristä? palloista? :))

      Poista
  5. Nam nam, vaikka onkin kärpässienet. ;D

    VastaaPoista
  6. Ai vitsit miten hauskat :D Mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)) Se on kyllä aina ihan huippista kun valmiin työn kanssa pääsee leikittelemään kameran taakse - joskus syntyy ihan hauskojakin kuvasarjoja :D

      Poista