maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 10. luukku

Huu -pehmopöllö

Osallistuin fb'n käsityöblogit -ryhmän joulukalenteriin, jonka ideana on julkaista jouluun liittyvä postaus omana päivänä (jokaiselle osallistujalle siis arvottiin oma kalenteriluukku, minulle se sattui 10. päivän kohdalle).

Minun luukustani luoksenne lennähtää tänään tämä neulottu ja virkattu pöllöystävä, jonka ohje löytyy Sanna Vatasen "Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta!" -kirjasta.

Tämä ei ehkä julkaisuna ole sieltä jouluisimmasta päästä, mutta toisaalta en ole kauhea jouluintoilija itsekään :) Mutta mikäli pöllöistä tykkää, tällä ohjeella ennättää tehdä vielä pukinkonttiin kivan pehmeän paketin.

Tarvikkeet joita tulet tarvitsemaan: puikoille nro 5 sopivia lankoja 100g. Puikot nro 5 ja 6. Virkkuukoukku nro 3½. Vanua ja iso silmäneula.


Tässä minun pöllöversiossa on jokunen kohta tehty eri lailla, sillä halusin toteuttaa esimerkiksi silmät hieman ilmeikkäämmin.

Siitä sain myös idean toteuttaa pöllön kaksipuolisena.

Tein nimittäin noita erilaisilla ilmeillä olevia silmäläkkäröitä useampia versioita ja lopulta en osannutkaan päättää, minkä niistä olisin valinnut pöllön lopulliseksi ilmeeksi.

Pöllöä kääntelemällä voi nyt halutessaan päättää pöllön sen hetkisen mielialan: unelias räpsysilmä vai eteenpäin tuijottava, hieman liikaa kahvia nauttinut siipiveikko :)


Virkkasin silmien valkoiset osat näin:

TEE etesormesi ympärille lankalenkki.
1. KRS: virkkaa lenkkiin 8s. Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry edelliseltä kierrokselta suoraan seuraavalle kerrokselle.

2. KRS: virkkaa *1ks joka s:aan*, toista *-* =16ks.

3. KRS: virkkaa *1ks, 2ks seuraavaan s:aan*, toista *-* =24s.

4. KRS: virkkaa *2ks, 2ks seuraavaan s:aan*, toista *-* =32ks, virkkaa vielä 4ks. 

________________

Keskelle tulevan mustan ympyrän saat, kun toistat kierroksia 1-3. Silmäripset pujotellaan virkkuukoukun (tai ison silmäneulan) avulla haluttuun muotoon.


Pöllön etu- ja takakappale luodaan seuraavanlaisesti:

Luo 38s puikoille nro 6. Vaihda puikot nro 5 ja neulo ainaoikein 6krs. Vaihda lanka ja neulo sileää 8cm. Vaihda lanka ja neulo helmineuletta 14cm.

Tee korvakavennukset näin:

jatka helmineuleella ja neulo työn oikealla puolella 10s, päätä seuraavat 18s löyhästi, neulo 10s. Neulo sitten toinen korva: neulo 8s, nosta 1s puikolle, neulo 2s yhteen ja vedä nostettu s yhteenneulottujen yli.

Neulo seuraavalla krs:lla kaikki s:t. Kavenna kuten edellä, kunnes työssä on jäljellä 2s, päätä loput 2s. Neulo toinen korva peilikuvaksi.

Neulo takakappale samoin kuin etukappale.

______________

Itse tosin tyydyin neulomaan toisen puoliskon pelkästään kahdella ja toisen puolen kokonaan samalla värillä (äidin tuomaa fritidsgarnin ruosteenruskeaa lankaa oli juurikin tuon 100g verran jemmassa, joten se soveltui tarkoitukseen enemmän kuin hyvin. Puikkosuosituskin täsmäsi melkein 1:1, sillä se on ko. langalle 5½).


Sulat ja siivet:

Virkkaa etusulkia varten 3 eriväristä, 22cm:n pituista nauhaa mallivirkkauksen mukaisesti: virkkaa *3 ketjusilmukkaa, virkkaa 1. ketjusilmukkaan 3 pylvästä <-toista niin kauan kunnes nauha on halutun mittainen.

Virkkaa siipiä varten 16cm:n pituinen nauha, taita se kahtia ja virkkaa yläreuna kiinni 2 krs:lla kiiteitä silmukoita.

_________________

Sulkien määrää voi tietenkin soveltaa oman mieltymyksen mukaan kuinka runsaan sulkarivistön pöllön vatsan päälle nyt sitten haluaakaan tehdä - itse innostuin kokeilemaan erivärisiä nauharivistöjä useamman rimpsun verran, kuten kuvista näkyy.. :)


Nokka:

Virkkaa aloitusketjuksi 3kjs. Virkkaa kiinteitä silmukoita ja lisää joka toisella krs:lla molempiin reunoihin 1s. Kun työssä on 9s, viimeistele nokka virkkaamalla kerran sen ympäri.



Viimeistely:

Päättele langanpäät.

Ompele silmät ja nokka paikoilleen.

Ompele etusulkanauhat etukappaleeseen, niin että ylin niistä on sileän neuleen ylälaidassa.

Aseta etu- ja takakappaleet nurjat puolet vastakkain ja virkkaa ne kiinteillä silmukoilla sivu- ja yläreunoista kiinni toisiinsa.

Täytä pöllö vanulla ja ompele alareuna umpeen. Ompele siivet paikoilleen pöllön sivuille.

______________________

Vinkki! Hyvää, käyttökelpoista vanua saa esimerkiksi vanhojen tyynyjen sisälmyksistä, jos ne on vain sattunut säästämään :)

neulottu ja virkattu pehmopöllö



An owl sat alone
On the branch of a tree
And he was as quiet
As quiet could be.
His eyes were open,
And round like this: OO
He looked all around,
Not a thing did he miss



16 kommenttia:

  1. Ihana <3 tuossa kirjassa on kyllä paljon kaikkea ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuo aiempi kommentti oli siis minulta, en huomannut että olin kirjautunut eri tunnuksilla :)

      Poista
    2. Siinä on kyllä kirja pullollaan kaikkea kivaa, ihan harmittaa että oon vasta viime aikoina sen löytäny ja antanu aiemmin pölyttyä ihan unohduksissa hyllyssä :)

      Poista
  2. Ihana joulupöllö! Pitää kokeilla itsekin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana pöllö ja pitääpä tsekata tuo kirjakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuli kyllä aika sympaattinen kaveri :) Kirjaan kannattaa kyllä tutustua, se on myös visuaalisesti erittäin onnistunut teos -paljon kauniita ja selkeitä, isoja kuvia.

      Poista
  4. Onpas hauska pöllö, ja kiva idea tehdä siitä samantien kaksi-ilmeinen :) Todella symppis, ihan tekee mieli itsekin tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi-ilmeisenä siitä tuli kyllä kunnon mielialapöllö :D Minulle tuli vähän myös mieleen se joskus Pikku Kakkosella pyörinyt "Varokaa heikkoja jäitä" -video, siinä tais kans olla niillä eläimillä tuollasia samanlaisia räpsysilmiä :)

      Poista
  5. Ihana pöllö todella symppis ja kirja herätti kyllä mielenkiinnon.

    VastaaPoista
  6. Tosi suloinen pöllötyyny! Olen jo pitkään aikonut myöskin tämän toteuttaa siitä kirjasta, mutta se on vaan jäänyt. Nyt kyllä sain lisää inspistä! Ja noi silmät on erityisen kivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo oli kyllä työnä oikein mukava välipala tehdä ja valmistuukin aika nopeaan. Osasten tekeminen ei ollut vaikeaa, mutta niiden kasaamisessa menee tietysti jokunen hetki :) Tuohon sais tosiaan myös uppoamaan hyvin jämälankojakin, varsinkin nuo siipisulat on mainio kohde niille.

      Poista
  7. Hauska pöllö!
    Pöllöjä olen nähnyt vaikka minkälaisia ja hieman aloin jo innostua aiheesta tehdä kotiin kaveri tuijottamaan, ja vihdoin löysin IHANAN mallin! Kiitos tästä! Nyt lähtee puikolle =D

    VastaaPoista