tiistai 5. marraskuuta 2013

Ryppyvarsisukat

neulotut ryppyvarsi sukat


neulotut ryppyvarsi sukat


neulotut ryppyvarsi sukat



Ohje löytyy Novitan sukkalehdestä 2012.
Lankana Hjertegarnin "Sock Wool" lankaa (75%villaa, 25% polyamidia)
Kantapää on ihan perus, vahvistettuna.
Kärkikavennuksen tein leveänä nauhakavennuksena.
Puikot: 2,5mm

Novitan viime syksyisestä sukkalehdestä onkin tullut neulottua jo vaikka mitä, mutta kyllä sieltä edelleenkin vielä löytää jotain uutta neulottavaa. Tällä kertaa päädyin kokeilemaan ryppyvarsisukkia, joissa varren juju piilee siinä, että niitä voi pitää myös alas nilkkoihin laskettuna nimensä mukaisesti rutussa. Itse en sukista ihan polvaripituisia tehnyt, mutta ryppyjä on kuitenkin sen verran, että vartta saa mukavasti venkslattua haluamaansa suuntaan.

Kuvista näistä saa ehkä käsityksen ihan perus oikea-nurja haitarineuleesta, mutta ihan niin yksinkertainen mallikuvio ei varsinaisesti ole. Oikeaa ja nurjaa vuorotellaan itse asiassa vierekkäin ja väliin tulee myös pari kerrosta vuorotellen ihan vaan pelkkiä nurjia tai oikeita kerroksia. Näin muodostuu myös pientä aaltoilua noiden "makkaroiden" välille :)


Ohjeessa sukat oli neulottu yksivärisellä langalla, mutta itse sovelsin hieman, ja neuloin oikeat silmukat yksivärisellä ja nurjat silmukat monivärisellä langalla. Alkuun se tuntui hivenen hankalalta, sillä lankojen vuorottelu muunsi varren samalla tavallaan kirjoneuleeksi, jolloin joutui kiinnittämään huomiota sukan nurjalla puolella kulkeviin langanjuoksuihin.

Sukkin käytettyt langat tulin hankkineeksi Lankamaailmasta, josta en ollut aiemmin mitään tilannutkaan. Ohjeessa materiaalihankintoihin arvioitiin menevän lankaa 150-200g, joten valitsin monivärisiä keriä 2kpl ja tuota ruosteiseen oranssiin taittuvaa lankaa yhden kerän (yhdessä kerässä on 50g). Valmiit sukat tuolla varrenmitalla imivät kuitenkin huomattavan paljon vähemmän lankaa, mutta parempi niin päin, kuin että olisi päässyt loppumaan kesken.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun neuloin ylipäänsäkään mitään tuosta Hjertegarnin sukkalangasta. Kokemuksena erittäin mukavantuntuinen, ohut lanka! :) Puikkosuositus on 2-3mm ja itse käytin 2,5mm puikkoja (lukuunottamatta silmukoiden luontia, jotka tein 3,5mm puikoille).

Tykkään todella paljon tuon monivärisen langan sävyistä ja siitä, miten ne valmiina pintana asettuvat. Kerällä ollessaan lopputuloksesta ei ollut mitään hajua, sillä tuolla lankamaailman sivuillakaan ei ollut mitään erillistä kuvaa siitä, miten lanka raidoittuu. Mutta onneksi pääs yllättämään positiivisesti!




8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin kyllä tykkään, vaikka aluksi vähän hirvitti, että onko vähän liikaakin vastaväreillä kikkailua :) Mutta eihän nuo niin silmille sitten hypikään.

      Poista
  2. Kauniit sukat! Hyvin käy tuo lanka tähän malliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! :) Varsin hyvin toimii kyllä yksivärisissäkin, ainakin ohjeessa oli todella nätti kuva.

      Poista
  3. Onpas sukissa sopivan syksyiset värit :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Oli kiva päästä neulomaan jotain oranssiakin sekaan, sitäkin pitäis uskaltaa lisäillä töihinsä aina enemmän.

      Poista
  4. Kiva tuo sukkien väri, tai lanka :) Hienolta näyttää sukatkin :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :) Tuon hjertegarnin valikoimaan vois tutustua enemmänkin, aika hyvin soljuu värien sävyt yksiin kun sekoittelee raidoittuvia yksiväristen kans :)

    VastaaPoista